国立広島・長崎原爆死没者追悼平和祈念館 平和情報ネットワーク GLOBAL NETWORK JapaneaseEnglish
 
Select a language / Suomen kieli (Finnish・フィンランド語) / Memoirs (Lue eloonjääneiden atomipommiin liittyviä kokemuksia)
 
Sinulla on onni 
MIYACHI Toshio(MIYACHI Toshio) 
Sukupuoli Mies  Ikä pommituksen aikana 27 
Kirjoitusvuosi 2009 
Paikka, jossa olit pommituksen aikana Hiroshima 
Hall site Hiroshimain kansallinen rauhanmuseo atomipommien uhrien muistoksi 

●Siihenastinen elämäni
Olen syntynyt vuonna 1917 Mitsugigun-läänissä sijaitsevassa Nakanoshomurassa (nykyiseltä nimeltään Onomichi-shi, Innoshima-Nakanosho-cho). Isäni oli töissä Nakanoshon postissa, ja äitini oli kotiäitinä viljellen samalla pientä peltotilkkua. Kolmen isosiskon jälkeen synnyin perheen ensimmäisenä poikana. Pikkuveljeni syntyi kaksi vuotta myöhemmin. Vuonna 1924 syntyi vielä pikkusisko, joka kuitenkin kuoli pian. Tämän jälkeen kuoli myös äitini, jonka jälkeen asuin isäni kanssa kahdestaan.

Vuonna 1939 osallistuin kutsuntoihin, joissa minut määrättiin viidennen divisioonan kenttätykistöön, sen viidenteen rykmenttiin. Toimin ryhmäjohtajana taistellen eri alueilla Vietnamin ja Kiinan alueella. Päästyäni armeijasta työskentelin serkkuni omistamassa Marukashi-nimisen tavaratalon Hikari-nimisellä osastolla. Vuonna 1943 vaihdoin työpaikkani isoisäni omistaman Miyachi nimisen tehtaan Hikari osastolle. Vaihdoin työpaikkaa, jotta voisin helpommin hoitaa isääni, joka asui pääkonttorin lähistöllä. Samoin aikoihin menin naimisiin, ja huhtikuussa vuonna 1944 sain ensimmäisen poikani.

Huhtikuussa vuonna 1945 sain uuden määräyksen astua palvelukseen, ja sovin perheeni evakuoimisesta Innoshimaan. Tälläkin kerralla minut nimitettiin kenttätykistön viidenteen rykmenttiin, mutta nyt olin komennettu rykmentin pääesikuntaan tehtävänäni ylläpitää armeijan rekisteröintijärjestelmää. Suurin osa joukoista oli lähetetty vastaamaan alueellisesta puolustuksesta, joten esikuntaamme oli jäänyt vain vähän sotilaita. Rekisteröintivastaavan päätehtävänä oli ylläpitää armeijan miehistöluetteloa, ja jakaa sotilaspassia, ja siten minut oli vapautettu sotaharjoituksista.

Esimieheni, kersantti Okada, oli kotoisin Jinsekigun-nimisessä läänissä sijaitsevasta Kobatake-muran kylästä (nykyinen Jinsekigun Jinsekikogencho). Hän oli hyvä ihminen. Olimme samassa huoneessa kahdestaan, ja hän oli minulle hyvin ystävällinen.

Kesäkuussa vuonna 1945 osaston nimi muutettiin Chugoku armeijapiirin tykistön täydennysosastoksi (Chugoku 111:s yksikkö). Tykistö sijaitsi Hiroshiman linnan länsi puolella ja 4 tai 5 kaksikerroksista rakennusta on rakennettu linnan ojan ympärille. 4 yksikköä sijoitti siellä.

●Tilanne ennen atomipommia
Tarkoitukseni oli palata sodan jälkeen takaisin entiseen työpaikkaani. Myös työpaikallani odotettiin että palaisin takaisin. Johtajamme lähetti kirjeen, jossa hän kirjoitti: "yrityksessämme on tärkeä kokous jossa läsnäolosi on välttämätön, siten pyydän sinua tulemaan Hikari-shiin". Työantajani oli oma sukulaiseni, joten olin huolissani että joku pitäisi kokousta tekosyynä loman järjestämiseksi. Kersantti Okada rauhoitti minua kuitenkin sanomalla: "Älä, ole huolissasi. Hyväksyn lomasi". Hänen ansioistaan sain poistumisluvan ja sunnuntaina 5. elokuuta lähdin Hikari-shiin kaupunkiin. Seuraavana päivänä, joka oli maanantai 6. elokuuta, tarkoitukseni oli nousta junaan Hiroshiman asemalla kello 9.00 ja palata takaisin yksikkööni.

Söin 6. elokuuta aamiaista aamulla kello 4.00, jonka jälkeen nousin Hikari asemalta junaa. Luulen olin Iwakunin aseman edessä silloin kun atomipommi putosi kello 8.15. Junan aiheuttamasta metelistä johtuen en kuitenkaan kuullut pommiin liittyviä ääniä. Kuulin vain muiden matkustajien ihmettelevän ja puhuvan keskenään: "Hiroshiman puolen taivaassa näkyy valtava savu, aivan kuin mainosilmapallo", ja he katsoivat junan menosuuntaa, ylös junan oikealle puolelle. Ilman mitään ilmoitusta juna jatkoi matkaansa, mutta pysähtyi yllättäen Itsukaichin asemalle. Myös edellinen juna oli pysähtynyt, ja koska matka Hiroshimaan oli tukossa, matkustajat poistuivat junasta. Olin huolissani, sillä olin luvannut saapua yksikkööni heti kun juna olisi saapunut Hiroshiman asemalle kello 9.00.

Veturin aiheuttamasta mustasta savusta johtuen kaikki näytti mustalta Itsukaichin aseman edessä, kuin olisi ollut yö. Vain hieman pystyin erottamaan ihmisten liikettä. Savun hälvettyä vähän ajan päästä näin sotapoliisin kuorman-auton. Esitin heille pyyntöni: "Haluaisin palata yksikkööni, ja pyytäisin teiltä kuljetusta Hiroshiman linnalle saakka". Koska he olivat hoitaneet omat velvollisuutensa suoritettua, he suostuivat ottamaan minut mukaansa. Sotilasarvoltaan he olivat korpraali ja yliluutnantti, mielestäni he näyttivät täysin terveiltä ja haavoittumattomilta. Siten he eivät varmastikaan olleet suoraan alttiita pommin vaikutukselle. Mikäli he ovat vielä elossa, haluaisin esittää heille kiitokseni.

●Tilanne kaupungissa atomipommin jälkeen
En enää muista mitä reittiä menimme Itsukaichilta Hiroshimaan, mutta sen muistan että ympärillä oli riisipeltoja. Pakolaiset pakenivat pitkien tietä kuin vesi joessa. Hiroshimassa kuljimme junarataa pitkin. Ilmeisesti koko kaupunki oli jo evakuoitu, sillä missään ei näkynyt ihmisiä, kissoja tai koiria.

Minut oli luvattu kuljettaa Hiroshiman linnalle saakka, mutta Aioi-sillan kohdalla minun piti nousta kyydistä. Matka sillalta yksikkööni oli todella lyhyt. Tarkoitukseni oli mennä kävellen mutta tie oli palanut, ja kuumentunut niin kuumaksi, ettei sillä pystynyt kävelemään. Vaikka jalassani oli armeijan saappaat ja säärystimet, en pystynyt kävelemään metriäkään, ja jouduin pysähtymään Aioi-sillan edessä.

Aioi-sillalla ollessani etenin välillä 50 senttiä, jonka jälkeen jouduin jälleen palaamaan 50 senttiä takaisin, tässä minulla meni aikaa tunnin verran. Yhtäkkiä alkoi sataa rankasti, se tuntui kuin olisi pistellyt ihoon neuloilla. Sade oli väriltään mustaa, ja maa alkoi näyttää siltä kuin olisi kaadettu öljyä ympäristöön. Pyyhkiessäni naamani, se ei kuitenkaan öljyltä. Koska ympäristö oli palanut tasaiseksi, en kyennyt löytämään itselleni sateensuojaa. Kastuin läpimäräksi odotin sateen loppumista.

Sateen jälkeen ilma muuttui viileämmäksi ja tuntui syksyltä. Kuumentunut tie alkoi jäähtyä, ja pystyin taas kävelemään.

Palattuani paikkaan missä yksikköni oli sijainnut näin että kasarmit olivat tuhoutuneet täydellisesti. Jäljellä oli vain tuhkaa, jota sade huuhtoi.
Kersantti Okada oli palanut pahoin ja kuolemaisillaan, mutta pystyi kuitenkin vielä hengittämään. Palovammat olivat muuttaneet kasvot tunnistamattomiksi. Hän pystyi kuitenkin sanomaan: "Miyachi, onneksi olet elossa" ja siitä tiesin kuka hän on. Poistuin paikalta, ja kun tulin takaisin hänet oli siirretty muualle.

En ole enää varma, mutta muistaakseni se oli 6. elokuuta, mustan sateen jälkeen tapasin toinen armeijankunnan kenraali Shunroku Hatan Yokogawan-joen sivussa. Hänen vieressään oli hänen adjutanttinsa, joka määräsi minua: "Ota kenraalia Hata selkääsi, ja ylitä Tenma-joki niin ettei hän kastu." Kannoin hänet joen yli, hän oli pienikokoinen eikä tuntunut painavalta.

●Pelastustoiminta
Länsi paraatikentälle kerääntyi noin 90 sotilasta, jotka olivat selviytyneet elävinä atomipommista. He polttivat päivittäin paljon ruumiita, esimerkiksi yhtenä päivänä 250 ja seuraavana 300 ruumista.

Muistan erityisesti että kaksi amerikkalaisen sotilaan ruumista oli Hiroshiman linnan portaissa. Luulen he olivat vanki, jotka olivat pidetty Hiroshiman linnan lähellä olevassa rakennuksessa.

6. elokuuta meillä ei ollut mitään syötävää, ja siten menimme 30 alaisen kanssa neuvottelemaan kaupungin virkamiesten kanssa saadaksemme ruuaksi kuivattua leipää. Yllättäen neuvottelumme muuttui riidaksi, emmekä saaneet haluamiamme leipiä. Vastentahtoisesti joimme sokerivettä sinä päivänä. 7. elokuuta jälkeen saimme riisipalloja, sillä kaupungin ulkopuolelta tuli pelastustyöntekijöitä.
Pelastustoiminta jatkui elokuun loppuun asti, ja koko sen ajan nukuin ulkona.

Sain 31. elokuuta vihdoin luvan siirtyä siviiliin. Kotiutuville sotilaille jaettiin erilaisia tavaroita, jotka olivat jääneet armeijan varastosta jäljelle. Itse sain puvun ja huovan. Maatilalta kotoisin oleva henkilö sai hevosen, jolla hän palasi ratsasti kotiin.

Itosakin satamassa nousin 1.syyskuuta laivaan ja palasin Innoshimaan.

●Sairaudesta
Kaksi kuukautta Innoshimaan palattuani olin pellolla virtsaamassa, ja hämmästyin erittäneeni noin kaksi litraa ruskeata nestettä. Virtsa säilyi ruskeana tämän jälkeenkin. Seuraava vuoden puolella menin sairaalaan ruuansulatusvaivojen takia. Myöhemmin minua hoidettiin sairaalassa saamani maksasairauden johdosta. Vuonna 1998 minulla todettiin virtsalakon syöpä, jonka hoito jatkuu edelleen.

Vuonna 1960 syyskuussa minulle myönnettiin lääketieteellinen todistus siitä, että olen atomipommin uhri. Olen miettinyt kannattako sellaista hankkia, mutta viranomaiset suosittelivat sitä minulle, ja lopulta myönnyin. Myöhemmin sairastaessani on osoittanut hyödylliseksi että olen voinut osoittaa altistuneeni atomipommin vaikutukselle.

●Elämä sodan jälkeen
Sodan jälkeen avasin pienen tavarakaupan Innoshimassa. Koska kauppa sijaitsee maaseudulla, olen elintarvikkeiden myynnin ohella mm. kiillottanut riisiä ja puhdistanut öljyä. Myöhemmin olen lisäksi myynyt sähkötarvikkeita. Elämä on ollut niukkaa, mutta pärjäsimme jotenkuten, ja lapseni ovat saaneet opiskella jopa yliopistoon asti.

Vuonna 1946 sain tyttären, mutta äiti ja tytär kuolivat heti. Vuonna 1947 menin uudelleen naimisiin, ja sain nykyisen vaimoni kanssa kaksi poikaa ja yhden tyttären. Sodan jälkeen syntynyt lapset olivat fyysisesti heikkoja, ja olen ollut huolestuneena pohtinut johtuuko se atomipommista. Vaimoni opetti tyttärellemme, ettei hänen kannata mahdollisen kosinnan yhteydessä mainita siitä mitään että hän on atomipommille altistuneen jälkeläinen.

●Esimies, joka kuoli atomipommissa
Jos sota vielä joskus uusiutuisi, se olisi Japanille katastrofi. Uskon että nykyinen rauhantila on paljolti pommien uhrien ansiosta.
Oli esimieheni kersantti Okadan ansiosta, että sain luvan poistua kasarmilta, ja siten en joutunut pommille suoraan alttiiksi ja että olen elossa. Olin pitkään murheissani siitä, että en enää tavannut häntä sen jälkeen kun hän 6. elokuuta sanoi minulle sanansa: "Miyachi, onneksi elät", enkä tiedä mitä hänelle tapahtui. Olisin halunnut esittää hänelle kiitokseni.

Lapseni ymmärsivät toiveeni ja etsivät häntä netin avulla. Lisäksi he soittelivat temppeleihin ja lopulta löysivät kersantti Okadan.
Vuonna 2007 koko perheeni vieraili kersantti Okadan haudalla. Haudalla vieraillessani esitin hänelle kiitokseni, ja sain vihdoin rauhan.

 
 

Kaikki oikeudet pidätetään. Sivustolla olevien kuvien ja kirjoituksien käyttö on ehdottomasti kielletty.
HOMEに戻る Top of page
Copyright(c) Hiroshima National Peace Memorial Hall for the Atomic Bomb Victims
Copyright(c) Nagasaki National Peace Memorial Hall for the Atomic Bomb Victims
All rights reserved. Unauthorized reproduction of photographs or articles on this website is strictly prohibited.
初めての方へ個人情報保護方針
日本語 英語 ハングル語 中国語 その他の言語